Fatima ja Kari

Fatima Witick

Fatima on tanssipedagogi, jooga- ja pilatesopettaja sekä kehonhuolto- ja kehonhallintalajien asiantuntija. Fatima on opettanut lähes 30 vuotta päätoimisesti. Pilateksessa ja syvävenyttelyssä Fatima on kehittänyt myös oman opetusmenetelmän sekä julkaissut yhdessä miehensä Kari Koskisen kanssa arvostetun pilateskirjan.

Fatima opettaa kaikkia lajejaan tarkasti, antaa paljon ohjeita ja korjauksia. Opettajana Fatima on tarkka ja vaativa mutta myös erittäin antelias, sillä hän on tunnilla 100 % oppilaitaan varten. Opetuksen mausteena on seassa paljon huumoria ja iloa. Säännöllisellä treenaamisella opit takuuvarmasti, sillä Fatima kannustaa, korjaa ja neuvoo oppilaitaan koko ajan. Oppilaan tarvitsee vain saapua tunnille ja keskittyä itseensä ja tekemiseen. Paras syy tulla mukaan on juuri se että ei osaa – tunnilla oppii! Ota kaikki ilo irti tunnista keskittymällä itseesi ja omaan treenaamiseesi. Fatiman tunneilla olet oppilaana hyvissä käsissä ja hän pitää sinusta hyvää huolta, mutta joudut tekemään työtä. Silloin tulee tuloksia ja kun tekee hyvin, kaikki treeni on turvallista ja terveellistä.

Seuraa Fatimaa Instagramissa: @fatimawitick

Kari Koskinen

Karilla on laaja kokemus treenaamisesta, valmennuksesta ja kilpailemisesta. Opettajana Kari on rauhallinen ja kannustava ja hänellä on erinomainen taito ohjata jokainen tunti kulloistenkin osallistujien taitotason mukaan siten, että tekeminen pysyy kaikille mielekkäänä ja riittävän haastavana.

Taitoa ja tietoa liikkumiseen Kari on kehittänyt ja kehittää jatkuvasti pitkälti kokemukseen, opiskeluun, kursseihin ja tiedonvaihtoon eri liikunta-alan osaajien ja huippu-urheilijoiden kanssa pohjaten. Kuntotestien tekeminen niin heikompikuntoisille harrastelijoille kuin kovakuntoisille kilpaurheilijoille erilaisilla kuntotesteillä on antanut paljon arvokasta tietoa ja ymmärrystä lisää ihmiskehon toiminnasta. Viimeisimpiä innoituksen aiheita Kari löysi Ido Portalin kurssilla. Siellä sai vuosien mittaan kertynyt monipuolisesti tehty liikunta ja ajatus monipuoliseen liikkumiseen kehittyneestä ihmisestä vahvaa tukea. Välttämättä ei tarvitse olla huippu jossain lajissa, mutta vahvalla ja monipuolisesti hyvin toimivalla keholla voit tehdä melkein mitä vain ja oppia nopeasti uusiakin lajeja. Ja mikä tärkeintä, keho voi hyvin ja ei kärsi liian yksipuolisen liikkumisen tuomista vaivoista. Tavoitteena terve ja toimiva keho!

Seuraa Karia Instagramissa: @kari.koskinen